3-pisteen viikonloppu
21.1.2019 13:31 Uutiset / Edustus

3-pisteen viikonloppu

Edustuksella 3-pisteen viikonloppu. PJK-TeKi 4-5ja ja PJK-Soki 3-2ja.

Perjantaina Kielosaareen vastaan luisteli Teräs-Kiekko, ensimmäisessä erässä kotijoukkue oli kuskinpaikalla, Jeremias Malinen (Eemeli Suoranta) vei kotijoukkueen 1-0 johtoon, torjunnat PJK Riekki 14 ja Teki Nousiainen 21.

Toisessa erässä Juho Kalliokoski (Jori Aitto-Oja) tasoitti tilanteeksi 1-1, mutta alivoimalla PJK:n Jussi Hartikainen (Joonas Hilden-Eemeli Suoranta) siirsi kotijoukkueen jälleen johtoon 2-1. Erän puolessavälissä Juho Kalliokoski (Kari Sihvonen-Toni Luhtavaara) tasoitti tilanteeksi 2-2. Torjunnat Riekki 10 ja Nousiainen 11.

Kolmannessa erässä oli Teräs-Kiekon vuoro onnistua alivoimalla, Ville Tuomisto sai siirtää kiekon tyhjään maaliin PJK:n sekoiltua vaarattoman näköisessä tilanteessa, tilanne 2-3. Erän puolivälissä Santtu Salomäki (Erik Korpela-Jaakko Heiskanen) siirsi vieraat jo ratkaisevan tuntuisesti 2-4 johtoon. Ajassa 54:05 Henri Lehtosaari oli karkaamassa maalintekoon ja tilanteessa Teki rikkoi rangaistuslaukauksen arvoisesti, Nousiainen veti kuitenkin pidemmän korren Henan rankkarista joten tilanne edelleen 2-4. Osa yleisöstäkin oli sitä mieltä että peli oli tässä ja poistui paikalta. Jäähyt olivat tänään avainasemassa, mutta hieman nurinkurisesti maaleja tehtiinkin alivoimalla, Jussi Hartikainen kavensi pelin hienosti läpiajosta 3-4 ajassa 56.36 ja karkasi vielä samalla alivoimalla toiseen läpiajoon, Teki pelaajan rikottua seurasi illan toinen rangaistuslaukaus jonka niittasi Janne Paavola vastustamattomasti Marko ”Retski” Tervosen patenttiharhautuksella verkon perille, tilanne tasan 4-4! Torjunnat Riekki 17 ja Nousiainen 14.

Seurasi jatkoaika jonka sankariksi nousi Tekin Topi Bovellan ajassa 60:36 ja voitto matkasi jälleen Teräs-Kiekolle.

Sunnuntaina Kielosaareen saapui vieraita sarjan kärkipäästä Sotkamon suunnalta, lähtökohdat otteluun olivat haastavat, oli pelikieltoa, loukkaantumisia edellisestä pelistä, rosteri hieman vajaa ja kaveri tulee lähes täydellä kokoonpanolla vastaan. Ottelu ei ehtinyt vanheta kuin 46-sekuntia kun kiekkoa poimittiin ensimmäisen kerran PJK maalista, Tapio Rantanen (Anssi Ronkainen-Kim Tallman) ohitti Tomi Flinkin ja tilanne 0-1. Ottelun alkua hallitsi Sotkamo mutta Tomppa piti hyvillä torjunnoilla kotijoukkueen mukana pelissä. Erän puolivälissä Tuomas Svensk (Riku Korpela) tasoitti pelin 1-1, ja kotijoukkue alkoikin saamaan peliä haltuunsa. Erän lopulla oli Eemeli Svenskin (Henri Lehtosaari-Jeremias Malinen) vuoro onnistua ja kotijoukkue johtoon 2-1. Torjunnat PJK Flink 12 ja Soki Närhi 16.

Toinen erä tiedettiin vaikeaksi, vain neljällä pakilla operoinut kotijoukkue keskittyikin vain pelaamaan fiksusti, purkamaan kiekkoa omista ja puolustamaan keskustan tiiviisti. Erän puolivälissä Jere Laukkanen (Janne Sirviö-Antti Liedes) tasoitti ansaitusti tilanteeksi 2-2. Erä selvää Sotkamon hallintaa, torjunnat Flink 15 ja Närhi 6.

Kolmannessa erässä tiedettiin että seuraavan maalin tehnyt joukkue on vahvoilla, paikkoja oli molemmissa päädyissä, mutta veskarit venyivät hienoihin torjuntoihin ja pelissä siirryttiin jatkoajalla toistamiseen viikonlopun aikana. Torjunnat Flink 13 ja Närhi 11.

Jatkoerässä syntyi ratkaisu, hyvin pelannut Tuomas Svensk tarjoili paikan läpimurtokauttaan pelaavalle Jeremias Maliselle, Jerkku tällää mansikan pussiin sekä pisteet ja voiton kotijoukkueelle 3-2! Torjunnat Flink 1 ja Närhi 1.

Viikonlopun 3-pistettä tyydyttivät myös valmennusta ja etenkin sunnuntain peli sai kiitosta taisteluilmeestä yhtä sarjan kovinta joukkuetta vastaan. Muutenkin peli on alkanut kulkemaan huomattavasti paremmin mitä syksyllä, ja useampi pelimies nosti tasoaan hieman vaisumpien esitysten jälkeen, Jani Hallikaisen, Markku Tiikkajan ja Janne Paavolan esitykset voi nostaa myös esille. Tästä on hyvä jatkaa tulevana viikonloppuna Liminkaan sarjakärjen vieraaksi.


   
Lisää uutisia
Pyhäjoen Joki-Kiekko
«  Huhtikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930
 
Ilmoittautuminen
Kategoriat