Pelaajia maailmalle
12.7.2017 10:56 Uutiset / B1-Nuoret

Pelaajia maailmalle

RJK/PJK joukkueesta on siirtynyt pelaajia SM-sarjajoukkueisiin, jo edelliskaudella SM-sarjan vauhtia maisteli kolme pelaajaa, nyt viimekauden joukkueesta on siirtynyt neljä pelaajaa SM-sarjatasolle.

Petteri Puhakka siirtyi Oulun Kärppien B-nuoriin, Petteri sai myös paikan Kastellin Urheilulukiosta. Aapo Anttila lunasti paikan Oululaiseen Kiekko-Laseriin, Ville Viitanen ja Viljami Hynninen jatkavat pelejään Kuopion Kalpassa.

Nämä siirrot osoittavat hyvän työn mitä seuroissa on tehty, ja pienemmiltäkin kiekkopaikkakunnilta kasvattajaseuroista pelaajapolku voi viedä Suomen korkeimmille sarjatasoille saakka.

RJK:n valmennuspäällikkö Timo Elfving välittääkin kiitokset molempien seurojen valmentajille ja muille päivittäisessä toiminnassa mukana olleille henkilöille hyvästä työstä mitä pelaajien eteenpäin viemiseksi on tehty. Yhtenä isona asiana Elfving pitää myös RJK:n ja PJK:n välistä monivuotista yhteistyötä, jolla on turvattu harrastuksen jatkuminen paikkakunnilla aina B-nuoriinsaakka. Tässä on myös hyvä viesti pelaajille sekä vanhemmille, kiire ei ole minnekkään, vaan hyvillä mielin voi jääkiekkoa harrastaa omalla paikkakunnalla ja vielä ponnistaa uusiin ympyröihin.

   
Lisää uutisia
Pyhäjoen Joki-Kiekko
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930
 
Kategoriat